Suvaitsevaisuutta ihmiset, suvaitsevaisuutta!

Tänään 16.11. vietetään suvaitsevaisuuden päivää, josta sainkin sopivasti aiheen blogitekstilleni. Juttelin äsken reilun tunteroisen skypessä yhden parhaan ystäväni kanssa, joka sattuu olemaan liikuntarajoitteinen. Hän on valmistunut reilu pari vuotta sitten koululaisten aamu-ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi, eikä ole saanut vieläkään töitä valmistumisensa jälkeen.

Noh, viime viikolla hän oli saanut työkkäristä pitkän listan Oulun alueella toimivista iltapäiväkerhoista, joihin soitella ja joista kysellä töitä. Ja jokaisella kerralla homma oli kaatunut siihen, että hän on liikuntarajoitteinen. Yhdestä paikasta oltiin jo miltei luvattu töitä, mutta he olivat syöneet sanansa kun ystäväni oli kertonut olevansa liikuntarajoitteinen. Mainittakoon ihan nimeltäkin, että mm. Oulun 4H:sta oli ihmetelty miten ystäväni on ylipäätänsä päässyt läpi koulusta, vaikka hänen keskiarvonsa on ollut nelosen paremmalla puolen yhdestä viiteen arvosteluasteikolla ja hän oli ollut yksi kurssinsa parhaita oppilaita liikuntarajoitteisuudestaan huolimatta. Hänen ammattitaitoansa oli epäilty hänen liikuntarajoitteisuutensa takia, eikä kukaan ollut halunnut häntä töihin sen takia kun hänen ei uskota pystyvän hoitamaan töitään liikuntarajoitteisuutensa takia.

Nyt hei ihan oikeasti, me eletään 2000- luvun Suomessa ja ihmisten asenteet ovat tämmösiä! Nämäkin ystäväni tyrmänneet ihmiset työskentelevät sosiaalialalla ja ovat niin asennevammaisia kuin olla ja voi! Ei liikuntarajoitteisuus ole mikään rutto tai muukaan tarttuva sairaus, eikä se vaikuta ihmisen persoonaan mitenkään taikka vähennä hänen ammattitaitoisuuttaan! Hänen ammattitaitoisuuttaan vähentää se, kun kukaan ei anna hänelle mahdollisuutta ylläpitää sitä ottamalla häntä töihin omien negatiivisten ennakkokäsitystensä takia. Ystäväni haluaisi myös kouluttaa itseään, mutta koska hänellä on jo yksi tutkinto takana niin hän ei saa enää Kelalta tukea koulunkäyntiavustajaa varten ja hänen pitäisi kustantaa tämä itse.

Haluaisin kiinnittää tällä kirjoituksella jokaisen huomiota omiin asenteisiinsa ja miettimään sitä, olisiko niissä mahdollisesti yhtään parantamisen varaa. Ite tulevana juristina näen tässä myös ison ongelman kun tasa-arvosta kyllä puhutaan paljon ja se on nätti ajatuksena, mutta todellisuudessa sen toimiminen on jotaki ihan muuta. Vammaisia syrjitään ja se on valitettava tosiasia. Muistan lukeneeni aiemmin LakimiesUutisista jutun asianajajasta, joka ajaa itse pyörätuolista käsin muiden vammaisten asioita. Tässä linkki hänen yhteen haastatteluunsa: http://yle.fi/alueet/turku/2011/01/vammaisten_lakiasiat_vaativat_juristilta_ymmarrysta_2301971.html

Onneksi on olemassa niitäkin ihmisiä, jotka eivät tuijota vammaisuuteen vaan keskittyvät ihmiseen kokonaisuutena. Valitettavasti niitä ihmisiä löytyy tällä hetkellä kuitenkin vielä liian vähän. Onneksi tällä ystävälläni on tuleva juristikaveri, joka on tarvittaessa tarpeeksi äkäinen ja pitää hänen puoliaan tiukan paikan tullen ;) Ihana että jaksat Dali olla aina niin positiivinen vastoinkäymisistä huolimatta! Se on niiden työnantajien menetys kun ne ei oo vaivautunu tutustumaan sun potentiaaliin vaan tyrmänny heti ensikättelyssä. Vielä sieltä joukosta löytyy varmasti sellanenki, joka sut palkkaa ja saaki hyvän työntekijän.

Tässä vähän ajattelemisen aihetta meille jokaiselle. Ja vaihteen vuoksi tämä teksti ei liittynyt sitte mitenkään Venäjään :)